Yhden asian mä oon tiedostanut jo aikoja sitten, mutta viime päivinä oon todellakin saanut todeta sen todeksi. Mä oon sokeririippuvainen.
Mitä se mun kohdalla sitten käytännössä tarkoittaa? Sitä, että jos herkkujen syöminen jää välistä, mä oon pahalla tuulella, päähän koskee, väsyttää, on huono olo, keskittymisvaikeudet iskee.. Tämän uuden terveellisemmän elämäntavan myötä karkit on saanut jäädä kauppojen hyllyille ja sen mä oon saanut todeta luissa ja ytimissä, sillä nyt vain muutamaa päivää myöhemmin mulla on koskenyt joka päivä päähän ja väsymys on ollut ihan huipussaan. Aluksi mä selittelin asian itselleni jumissa olevilla niskoilla, mutta kyllä se oikea syy taitaa löytyä ihan muualta.
Mä oon aina ollut todella perso kaikelle makealle. Sehän tän lihomisenkin osaltaan aiheutti, mä kun en osaa syödä herkkuja kohtuudella. Aina mä oon tiedostanut, että mun pitäisi lopettaa herkuttelu ihan kokonaan, mutta en mä vain ole koskaan osannut.
Eilen, kun päähän koski taas ihan kamalasti ja olo oli muutenkin järkyttävä, mun olisi tehnyt mieli vaan ihan rehellisesti sanottuna lopettaa koko laihdutusprojekti ja juosta kauppaan ostamaan ensimmäinen käteen sattuva suklaalevy. Sitä mä en onneksi kerennyt tehdä, satuin olemaan nimittäin äitin luona käymässä ja söin sitten pari karkkia ja tadaa, heti oli parempi olo. Tavallaan oon ylpeä itestäni, että ne pari karkkia auttoi asiaan, enkä mennyt tyhjentämään kaupan karkkihyllyä omaan ostoskoriin, mutta niitten parinkin karkin jälkeen iski morkkis, että pitikö ne ihan oikeasti edes nekin syödä.
Mä oon pyöritellyt tätä asiaa nyt muutaman päivän mielessäni ja tajusin siinä samalla, että tässä on yksi syy siihen, miksi mun laihdutukset aina epäonnistuu - koska mä en yksinkertaisesti osaa sanoa itselleni ei tässä herkutteluasiassa. Nyt aion kuitenkin pitää pääni ja yritän uskoa siihen, että nämä oireet helpottuvat jossain vaiheessa, kun oon vaan tarpeeksi pitkään pitänyt itseni poissa sieltä kaupan karkkiosastolta.
Eilen illalla tein myös päätöksen siitä, että yritän olla syömättä mitään herkkuja ainakin vappuun asti; ei siis karkkia, sipsiä, limpparia, mehua, pullaa, keksejä, ei mitään. Ainoat asiat, mitä sallin itselleni on ruissipsit ja riisikakut. Eikä niitäkään ihan joka päivä.
Katsellaan, miten pitkään mä tässä karkkilakossani pysyn... Ennätys on ollut kaksi kuukautta muutama vuosi sitten, kyllä mä nyt haluaisin parempaan pystyä!
On ihan pakko kommentoida, kun samaistun niin suresti tähän sun tilanteeseen. Mullakin oli nuorempana aivan ylitsepääsemätön sokeririippuvuus ja muutenkin elämäntavat oli aivan perseellään. Sitten, hiljalleen ravintoterapeutin avulla onnistuin vaihtamaan päivittäisen karkkiannokseni hedelmiin ja jatkuvan sipsinsyönnin terveellisiin dippeihin ja porkkana-/kurkkutikkuihin.
VastaaPoistaEi muuta kuin tsemppiä! Ja on aina hyvä muistaa, että elämän ei välttämättä tarvitse olla pelkkää porkkananjyrsintää, vaan itseään pitää muistaa myös välillä palkita hyvästä työstä :)
Argh, kirjoitin äsken kommentin takaisin ja enkös sitten painanut väärästä napista ja koko kommentti hävisi taivaan tuuliin! No, uusi yritys. Mullahan nää elämäntavat on ollu kans ihan perseellään jo pidemmän aikaa. Aiemmin söin tosi epäsäännöllisesti ja joku aamupalakin saattoi ihan hyvin olla joku mikrohamppari tai -lihapiirakka. Vuosi sitten asuin vielä Espanjassa ja elin pääasiassa pikaruualla, joinain päivinä en syönyt minkäänlaista lämmintä ruokaa, edes sitä pikaruokaa.. Elin lähinnä jogurtilla ja sipseillä. Ironista kyllä, laihduin tuona aikana ja Suomessa lihoin taas. Nyt mä oon onnistunut säännöllistämään ruokarytmin ja syön huomattavasti terveellisemmin kuin aikaisemmin, mutta parantamisen varaa on todellakin. Ruokaterapeuttia mietin itsekin jossain vaiheessa, mutta yritän nyt vielä kärvistellä omin avuin.. Tätä uutta elämäntapaa vain vaikeuttaa vielä sekin, että mulla on niin paljon erilaisia allergioita ja aika harvassa on ne vihannekset/kasvikset/hedelmät/marjat, mitä mä voin edes syödä.. :/ Noista allergioista ajattelin kirjoitella tänne jossain vaiheessa.
PoistaMutta kiitos! En mä ajatellut ihan rueta itteäni kiduttamaan tämän asian kanssa vaan oon enemmän sillä asenteella, että hiljaa hyvä tulee, ei tätä kaikkia paheita voi hetkessä korjata :)