tiistai 24. helmikuuta 2015

Ensimmäinen viikko takana


Suurinpiirtein viikko on tullut nyt jumpattua ja lenkkeiltyä ihan urakalla. Oon siis kävellyt joka päivä kouluun ja yleensä sen jälkeen on tullut vielä käytyä vähintäänkin keskustassa (matkaa puolisen kilometriä) ja siellä oon sitten kävellyt ympäriinsä. Askelmittari on näyttänyt joka päivä vähintään 10 000 askelta, viime keskiviikkona tuli ennätys noin 18 000:lla askeleella.

Kotona sitten oon vielä jumppaillut puolesta tunnin tuntiin. Niille ohjatuille jumppatunneille en oo vielä onnistunut itteeni raahaamaan, mutta ainankin on tullut liikuttua joka tapauksessa. Välillä on laiskottanut kamalasti, mutta joka kerta oon ollut tyytyväinen, että tuli sitten kuitenkin edes vähän jumpattua :)

Tänään sitten huvikseen kävin vaa'alla ja oli se luku ihan pikkusen hievahtanut alas päin. Katellaan, jos ensi punnituksen jälkeen uskallan tännekin laitella lukuja (ihan ne alkuperäisetkin). Enemmän kuitenkin oon tuijotellut peiliä ja ainakin omiin silmiin näyttäisi, että ehkä jotain ihan pientä muutosta on jo tapahtunut viime viikkoon verrattuna. Motivaatio on ainakin tosi korkealla tällä hetkellä!

Sen verran on kylläkin tunnustettava, että on niitä repsahduksia tapahtunut. Mä en osaa herkuttelua ihan kerrasta lopettaa, mutta omasta mielestäni oon ihan hyvin pärjännyt ja koko ajan nää syömistottumukset tästä tasoittuu, kun pääsee taas kunnolla vauhtiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti