sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lounas & päivällinen


Tulee nyt näitä ruoka-aiheisia postauksia putkeen, mutta jospa se ei kamalasti haittaisi. Eli tällä kertaa aiheena lounas ja päivällinen.

Mä syön päivästä riippuen joko yhden tai kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Jos nukun vähän myöhempään, syön aamupalan, myöhemmin jotain välipalaa ja sit vasta myöhemmin iltapäivällä päivällisen ja näin ollen se toinen lämmin ruoka jää syömättä. Riippuu tosi paljon päivästä ja siitä, oonko ihan vaan kotosalla vai onko koulua tai jotain muita menoja.

Jokatapauksessa, yleensä mun ruoka näyttää suurinpiirtein kuvan kaltaiselta. Aiemmin söin aina ruuan makaroonin tai riisin kanssa, viime kesänä/alkusyksystä vaihdoin ne tummiin versioihin ja nykyään syön niitä tosi harvoin. 

Mun tyypillinen ruoka on esim. kanaa eri muodoissa, jauhelihapihvejä tai porsaansuikaleita. Lisukkeena sitten aina jotain vihanneksia, yleensä tuo paprika ja kurkku kombo, joskus mukana salaatin lehtiä. Mulla on aika paljon ruoka-aineallergioita (joista ajattelin kirjoittaa myöhemmin) ja mahdollisuudet syödä eri vihanneksia ja kasviksia on todella rajatut. 

Tuo tämän päivän ruoka on tosiaan tummaa riisiä, jossa on mukana kanan reittä ja hernemaissipaprikaa. Tuo ruoka on sen verran hyvää, että voisin tuon ohjeen heittää tännekin joskus :)

Tässä suhteessa oon siis jo onnistunut parantamaan tapojani, opiskelujen alkuaikoina yleensä mussutin jotain makaroonijauhelihamössöä vaan, mutta nyt oon yrittänyt sen jättää menneisyyteen ja syödä paljon terveellisemmin. Annotkootkin on pienentyneet huomattavasti, nuo mun lautaset kun on ihan onnettoman pieniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti